Eettiset periaatteet
Enento Group Oyj -konserni (”Enento”) on suomalainen yritysjohdon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluja tuottava yhtiö, joka turvaa yritysten ja ihmisten toimintamahdollisuudet luottoihin ja kaupankäyntiin liittyvissä asioissa. Luottamus Enenton toimintaan on avaintekijä Enenton menestymisessä. Näillä eettisillä periaatteilla tuodaan esiin seikkoja ja asioita, jotka olennaisesti ohjaavat sekä Enenton toimintaa yrityksenä, että henkilöstön toimintaa työyhteisön jäsenenä. Nämä eettiset periaatteet ohjaavat kaikkea toimintaa Enentossa.
Periaatteista tiedottaminen
Jokainen Enenton työntekijä vastaa eettisten periaatteiden noudattamisesta päivittäisessä työssään. Esimiehet ovat vastuussa periaatteista tiedottamisesta, niihin liittyvästä ohjaamisesta ja periaatteiden noudattamisesta omilla vastuualueillaan. Periaatteet julkaistaan intranetissa. Henkilöstön edellytetään tutustuvan tähän ohjeistukseen ja ohjeistukseen tutustuminen on osa uuden henkilöstön perehdyttämistä. Työsopimuksiin liitetään maininta eettisiin periaatteisiin tutustumisesta ja velvoitetaan niiden noudattamiseen.
Toiminta Eettisten periaatteiden vastaisissa tilanteissa
Mahdollinen toiminta tai tilanteet, jotka ovat ristiriidassa näiden eettisten periaatteiden kanssa, käsitellään pääsääntöisesti esimiehen, johdon edustajan tai yhtiön lakiasioista vastaavan sekä henkilöstöasioista vastaavan kautta. Koko henkilöstöllä on oikeus ja velvollisuus ottaa esiin näiden ohjeiden vastainen toiminta. Mahdolliset väärinkäytökset ja rikkomukset tulee korjata välittömästi ja ne arvioidaan tapauskohtaisesti huomioiden yrityksen ohjeet ja vakiintuneet toimintatavat.
I Liiketoiminnan periaatteet
1. Lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen
- Enento toimii liiketoiminta-alueella, joka on suurelta osin tarkan sääntelyn alaista.
- Enento toimintaa arvioidaan jatkuvasti viranomaisten toimesta.
Enento ja kaikki Enenton palveluksessa olevat noudattavat lakeja, määräyksiä ja eettisesti hyväksyttäviä toimintatapoja. Enento huomioi sitä koskevan Corporate Governance -ohjeistuksen [sekä omistajien antamat ohjeet]. Enentossa ymmärretään, että sääntelyn tinkimätön noudattaminen kuuluu kaikilta osin Enenton toimintakulttuuriin.
Työntekijöiden tulee noudattaa Enenton ohjeisiin ja politiikkoihin sisältyviä sisäpiiri- ja tiedonantosääntöjä (esim. sisäpiiriohjeet ja tiedonantopolitiikka). Jokainen yhtiön työntekijä on henkilökohtaisesti vastuussa sisäpiiritietoa ja tiedonantoa koskevien lakien, määräysten ja ohjeiden noudattamisesta.
2. Puolueettomuus ja tasapuolisuus
- Enenton toiminnalla on suoria vaikutuksia yritysten ja henkilöiden mahdollisuuksiin toimia nykyaikaisilla kuluttaja- ja yritysmarkkinoilla.
Enentoss asiakkaita ja rekisteröityjä kohdellaan puolueettomasti ja tasapuolisesti. Enento ja henkilöstö ymmärtävät rekisterinpidon osalta vaatimuksen tasapuolisesta kohtelusta perustuvan lakiin. Yrityksiä tai henkilöitä koskevien arvioiden on perustuttava tutkittuun näyttöön. Enenton henkilöstö ei anna saamansa palautteen tai yhteydenoton ikävän sävyn vaikuttaa työtehtäviin.
Työntekijän ei tule osallistua asian käsittelyyn, missä hänen henkilökohtaisten intressiensä ja Enenton kanssa olevan ammatillisen suhteensa välillä on intressiristiriita, tai edes mahdollisuus siihen.
Jokainen merkittävä lähipiiriliiketoimi, joka ei kuulu normaaliin liiketoimintaan ja joka ei ole selvästi merkityksetön osapuolille, tulee käsitellä ja hyväksyä hallituksessa sekä kirjata sen kokouspöytäkirjaan. Edellä mainittu koskee liiketoimia työntekijän, johtajan, osakkeenomistajan tai suoraan tai välillisesti heidän määräysvallassaan olevan tahon ja Enenton välillä. Kaikkien lähipiiriliiketoimien ehtojen tulee olla markkinaehtoisia.
3. Tietoturva, yksityisyys ja luottamuksellisuus
- Tietosuoja ja yksityisyyden kunnioittaminen ovat keskeisiä asioita Enenton toiminnassa.
- Enento toimii luottamusliiketoiminnassa.
Enentossa käsittelemme tietoja huolellisesti lainsäädännön edellyttämällä tavalla ja huolehdimme yksityisyyden suojasta henkilötietojen käsittelyssä. Enentossa toimimme avoimesti, mutta säilyttäen luottamuksellisuuden. Emme kerro emmekä luovuta luottamuksellista tietoa niille, joilla ei ole siihen oikeutta. Työntekijöiden tulee noudattaa Enenton tietoturvaa koskevia ohjeita ja politiikkoja.
Työsopimuksissa on maininta salassapitovelvollisuudesta.
4. Enenton asema yhteiskunnassa ja markkinoilla
- Enento on keskeinen toimija rahoitusmarkkinoilla.
- Enento on näkyvä toimija yhteiskunnassa.
- Enentolla on tietoa, taitoa ja osaamista, jota arvostetaan.
- Enentoa kuunnellaan julkisessa sanassa ja jopa politiikassa.
Enento on yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Enenton keskeinen pyrkimys on myös säilyttää Enenton vahva kilpailullinen asema ja asema yritystietoalan asiantuntijana. Enenton henkilöstö tiedostaa tämän ja pyrkii vahvistamaan Enenton asemaa kaikin tavoin. Enento osallistuu toimintaansa koskevaan vuoropuheluun ja pyrkii vaikuttamaan oman alansa säädöskehikkoon ja muuhun toimintaympäristöön. Enento vaikuttaa yhteiskunnassa vahvistaakseen asemaansa alan toimijana.
Toimitusjohtaja on valtuutettu henkilö antamaan julkisia lausuntoja Enenton puolesta. Toimitusjohtaja voi delegoida tämän valtuutuksensa muille johtoryhmän jäsenille tai muulle nimetylle henkilölle, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.
Enento ja sen työntekijät eivät maksa tai tarjoudu maksamaan lahjuksia tai muita laittomia maksuja viranomaisille tai muille tahoille saadakseen tai säilyttääkseen liiketoimintaa.
II Työnantaja- ja työntekijäperiaatteet
1. Syrjintäkielto, tasa-arvoisuuden vaatimus
Enento kohtelee kaikkia työntekijöitä tasa-arvoisesti ja kunnioittaen jokaisen työntekijän yksityisyyttä ja oikeuksia. Työpaikalla ei suvaita minkäänlaista syrjintää, häirintää eikä loukkauksia. Enentolla on tasa-arvopolitiikka, joka tarkastetaan ja päivitetään vuosittain.
Päätettäessä yksittäistä työntekijää koskevista etuisuuksista (palkka yms.) päätöksen tekee esimiehen esimies (yksi yli periaate).
2. Osaamisen jakaminen, avoimuus, läpinäkyvyys
Kukin työntekijä vastaa osaltaan siitä, että osaaminen ja tieto ovat Enentossa käytössä mahdollisimman laajasti. Enentossa tekeminen ja prosessit dokumentoidaan, jotta ne ovat myös muiden käytössä. Kaikista työasioista käydään suoraa, avointa ja rakentavaa keskustelua.
3. Vastuullisuus ja velvollisuudet
Enenton työntekijät hoitavat työtehtävänsä vastuullisesti. Työntekijät huolehtivat myös kokonaisuudesta. Jokainen työntekijä vastaa omalta osaltaan hyvän työilmapiirin luomisesta ja sen ylläpitämisestä.
Kaikkien työntekijöiden tulee raportoida eettisten periaatteiden rikkomuksista esimiehelleen tai esimiehensä esimiehelle. Kaikkien Enenton esimiesten velvollisuutena on antaa ohjeistusta oikeista toimintatavoista rikkomustilanteissa. Enento varmistaa, ettei kellekään työntekijälle koidu haitallisia työhön liittyviä seurauksia näiden periaatteiden vastaisen toiminnan raportoinnista.
Enenton työntekijöiden tulee välttää kaikkea intressiristiriitoihin mahdollisesti johtavaa toimintaa. Tämä pitää sisällään muun muassa henkilökohtaisten lahjojen tai vieraanvaraisuuden vastaanottamisen ja antamisen, pois lukien pienet ja kohtuulliset lahjat ja kohtuullisen vieraanvaraisuuden normaalien liiketoimintakäytäntöjen puitteissa. Edellä mainittu soveltuu niin Enenton sidosryhmiin, asiakkaisiin kuin yhteistyökumppaneihin. Vaikka lahja saattaisi vaikuttaa pieneltä ja kohtuulliselta, on syytä harkita, miltä se näyttäisi ulkopuolisen kannalta.
4. Oikeuksien ja omaisuuden suoja
Yhtiön palveluksessa olevan tulee käyttää ja suojella Enenton omaisuutta huolellisesti, mukaan lukien luonteeltaan aineeton varallisuus kuten ratkaisut, muu osaaminen ja itse kehitetyt menetelmät, tuotemerkit, brändit ja logot. Myös informaatiojärjestelmät ovat yhtiön ydinpääomaa. Aineettomia oikeuksia (IPR) ei luovuteta pois Enenton hallinnasta ilman erityistä tätä koskevaa päätöstä.
5. Osallistuminen sosiaaliseen mediaan
Enento osallistuu mahdollisuuksien mukaan myös sosiaalisen mediaan sen eri muodoissa ja hyödyntää sosiaalista mediaa liiketoiminnassaan.
Enenton työntekijä saa osallistuessaan sosiaaliseen mediaan ilmaista työskentelevänsä Enentossa.Tällöinkin työntekijä muistaa sekä lojaliteettivelvollisuutensa työnantajaa kohtaan että sisäpiiriohjeet, tiedonantopolitiikan ja nämä eettiset periaatteet. Lojaliteettivelvollisuuteen kuuluu se, työntekijän on vältettävä kaikkea, joka on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Työnantajaan ja työyhteisöön liittyvien asioiden kommentoinnissa sosiaalisessa mediassa kannattaa noudattaa harkintaa. Työntekijän on hyvä muistaa sosiaalisen median hallitsemattomuus; kerran sanottua ei saa muutetuksi.
Sosiaalisessa mediassa Enenton virallisena edustajana toimivat vain siihen muutoinkin oikeutetut.