ENENTO GROUP OYJ, SIJOITTAJAUUTINEN 2.3.2023 KLO 9.00
Tietosuojavaltuutettu määräsi hallinnollisen seuraamusmaksun Suomen Asiakastieto Oy:lle
Enento Group Oyj on 28.2.2023 saanut tiedon, että tietosuojavaltuutettu (TSV) on määrännyt Enento Group Oyj:n suomalaiselle tytäryhtiölle Suomen Asiakastieto Oy:lle (Asiakastieto) 440 000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun.
TSV on 16.1.2023 lähettänyt Asiakastiedolle aiempaan, vuonna 2021 tehtyyn selvitykseen liittyvän kuulemis- ja lisäselvityspyynnön koskien käräjäoikeuksien antamiin ns. lainvoimaisiin tuomioihin perustuvien maksuhäiriötietojen rekisteröintiä maksuhäiriömerkinnäksi luottotietorekistereihin. Lisäselvityksessä Asiakastieto ilmoitti TSV:lle poistaneensa TSV:n päätöksessä mainittuja tapauksia koskevat maksuhäiriöt jo marraskuussa 2021.
TSV ja seuraamuskollegio ovat nyt päättäneet määrätä Asiakastiedolle hallinnollisen seuraamusmaksun. Väärinkäsityksen vuoksi Asiakastieto ei ollut vuonna 2021 vuoksi poistanut maksuhäiriömerkintöjä kaikista niistä tapauksista, joissa oli mahdollista, että maksuhäiriö oli virheellinen (eli maksuhäiriömerkintä ei osoittanut maksuhaluttomuutta tai maksukyvyttömyyttä). TSV on tulkinnut Asiakastiedon toimia siten, että Asiakastieto ei ollut noudattanut TSV:n määräystä, mutta ei myöskään valittanut silloisesta päätöksestä. Kyseiset maksuhäiriömerkinnät poistettiin rekisteristä tammikuussa 2023. Poistetut maksuhäiriömerkinnät vastaavat 0,15 prosenttia kaikista Asiakastiedon rekisterissä olevista maksuhäiriömerkinnöistä.
Asiakastieto perehtyy päätökseen ja päättää myöhemmin, valittaako se päätöksestä. Asiakastieto ei ole tahallisesti jättänyt noudattamatta tietosuojavaltuutetun aiempaa määräystä, vaan kyseessä on tahaton virhe määräyksen tulkinnassa. Seuraamusmaksu tullaan käsittelemään vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä.
Enento Group ja kaikki sen tytäryhtiöt ottavat tietosuojakysymykset erittäin vakavasti ja kehitämme toimintaamme aktiivisesti viranomaisilta saamamme palautteen pohjalta.
ENENTO GROUP OYJ
Lisätietoja:
Mikko Karemo
Varatoimitusjohtaja
puh. 010 270 7124
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
enento.com/sijoittajat
Enento Group on pohjoismainen asiantuntijayritys, joka on tuottanut tietoa yhteiskunnan käyttöön jo vuodesta 1905. Keräämme ja jalostamme tietoa käytettäväksi ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan välisessä kanssakäymisessä. Digitaaliset palvelumme, tieto ja informaatio tukevat yrityksiä ja kuluttajia päivittäisessä digitaalisessa päätöksenteossa sekä rahoituksen, myynnin ja markkinoinnin prosesseissa. Enento Groupissa työskentelee noin 447 henkilöä Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 167,5 miljoonaa euroa. Enento Group on listattu Nasdaq Helsinkiin kaupankäyntitunnuksella ENENTO.