Investor relations pages are avaliable in both, Finnish and English.
Sijoittajasivut ovat saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Please select language
Valitse kieli

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esitys Asiakastieto Group Oyj:n hallituksen kokoonpanoksi ja hallituksen palkkioiksi

ASIAKASTIETO GROUP OYJ, PÖRSSITIEDOTE 21.1.2016 KLO 16.00

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esitys Asiakastieto Group Oyj:n hallituksen kokoonpanoksi ja hallituksen palkkioiksi

Asiakastieto Group Oyj:n nimitystoimikunta esittää keväällä 2016 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi (5). Nimitystoimikunta esittää Petri Carpènin, Bo Haraldin ja Anni Ronkaisen valitsemista uudelleen. Uusiksi jäseniksi toimikunta esittää Patrick Lapveteläistä ja Carl-Magnus Månssonia (Ruotsin kansalainen).

Petri Carpén (syntynyt 1958) on toiminut hallituksen jäsenenä vuodesta 2014 lähtien. Hän toimii tällä hetkellä Nets Oy:n varatoimitusjohtajana.

Bo Harald (syntynyt 1948) on toiminut hallituksen jäsenenä vuodesta 2014. Hänellä on pitkä kokemus rahoitus- ja IT-alan johtotehtävistä muun muassa Nordea-konsernin ja Tiedon palveluksessa.

Anni Ronkainen (syntynyt 1966) on toiminut hallituksen jäsenenä vuodesta 2015 lähtien. Hän toimii Kesko Oyj:n digitaalisesta liiketoimintaympäristöstä ja markkinoinnista vastaavana johtajana.

Patrick Lapveteläinen (syntynyt 1966) toimii Sampo Oyj:n sijoitusjohtajana.

Carl-Magnus Månsson (syntynyt 1966, Ruotsin kansalainen) toimii Acando Ab:n (publ.) toimitusjohtajana.

Nimitystoimikunta esittää, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 40 000 euroa vuodessa ja hallituksen jäsenille maksetaan 25 000 euroa vuodessa. Erillistä kokouspalkkiota hallituksen kokouksista ei makseta. Hallituksen valiokuntien kokouksiin osallistumisesta maksetaan valiokunnan puheenjohtajille 500 euroa kokoukselta ja valiokuntien jäsenille 500 euroa kokoukselta. Toimikunta esittää, että nimitystoimikunnan jäsenille ei makseta palkkiota. Jäsenille maksetaan kohtuulliset matkakulut osallistumisesta kokouksiin.

Nimitystoimikunnan ehdotukset tullaan sisällyttämään yhtiökokouskutsuun.

Yhtiön ainoa osakkeenomistaja (ennen yhtiön listautumista) päätti 10.3.2015 perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmistelemaan hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista sekä hallituksen valiokuntien ja nimitystoimikunnan palkitsemista koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle.

Yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa 30.5.2015 osakeluettelon mukaan nimesivät toimikunnan jäseniksi Roland Pezzutton (AKT Holdings S.à r.l.). Patrick Lapveteläisen (Mandatum Henkivakuutusyhtiö) ja Kalle Saariahon (OP-Delta Sijoitusrahasto). Yhtiön hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa nimitystoimikunnan jäsen on Daniel Lopez-Cruz ja hallituksen nimeämä jäsen on Bo Harald. AKT Holdings S.à r.l.:n luovuttua omistuksestaan Asiakastieto Groupissa, AKT Holdings S.à r.l.:n edustaja erosi toimikunnan työjärjestyksen mukaisesti toimikunnasta. Koska toimikunnassa oli edelleen enemmän kuin kolme jäsentä, ei eronneen tilalle nimitetty uutta jäsentä.

ASIAKASTIETO GROUP OYJ

Lisätietoja:
Jukka Ruuska
toimitusjohtaja
puh. +358 10 270 7111

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
keskeiset tiedotusvälineet
investors.asiakastieto.fi

Asiakastieto Group on yksi Suomen johtavista yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajista. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Konserni toimii lisäksi yritys- ja kuluttajatietopalveluiden sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluiden markkinoilla Suomessa. Konsernilla on noin 13 000 sopimusasiakasta, ja sen suurimpiin asiakkaisiin kuuluu rahoituslaitoksia, vakuutusyhtiöitä, teleoperaattoreita sekä tukku- ja vähittäiskaupan yrityksiä. Vuonna 2014 Konsernin liikevaihto oli 41,4 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli vuoden 2014 lopussa 148. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä kaupankäyntitunnuksella ATG1V. Lisätietoa Asiakastieto Groupista saa verkkosivuilta www.asiakastieto.fi


This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Asiakastieto Group Oyj via Globenewswire

HUG#1980476