ASIAKASTIETO GROUP OYJ, PÖRSSITIEDOTE 18.8.2015 KLO 13.00
Asiakastieto Groupin osavuosikatsaus 1.1. – 30.6.2015: Vahva toinen vuosineljännes tukee Asiakastieto Groupin kasvua
YHTEENVETO
Tässä osavuosikatsauksessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Huhti – kesäkuu 2015 lyhyesti:
|
Katsauskausi tammi – kesäkuu 2015 lyhyesti:
|
Tulevaisuuden näkymät
Tulevaisuuden näkymät säilyvät ennallaan. Asiakastieto Group odottaa koko vuoden liikevaihtonsa vuonna 2015 kasvavan vuoteen 2014 verrattuna.
TOIMITUSJOHTAJA JUKKA RUUSKA
”Asiakastieto Groupin myynnin kehitys oli vahvaa toisella vuosineljänneksellä. Volyymi kääntyi lievään kasvuun, vaikka merkittäviä muutoksia yritysten välisten transaktioiden määrässä ei vielä näkynyt. Asiakastieto Groupin liikevaihto kasvoi kaikilla neljällä tuotealueella ja oli yhteensä 11,3 milj. euroa (10,3 milj. euroa). 9,7 prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna perustui pääosin uusien palveluiden hyvään kysyntään.
Asiakastieto Group rakentaa asiakkailleen myös räätälöityjä palveluja. Näiden toimitukset tapahtuvat projektimuodossa ja ne tuloutetaan valmistusasteen mukaisesti. Toiminnan luonteen mukaisesti projektitoimitusten määrä ja koko vaihtelevat suuresti kausittain. Tällaiset projektituloutukset ja aikaisempiin palvelukehitysprojekteihin liittyvät lisätoimitukset olivat edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa suuremmat. Nämä tuotot ovat osa normaalia liiketoimintaa, mutta niiden ei odoteta ainakaan näin suurina toistuvan tänä vuonna. Liikevaihtoon sisältyi myös myyntiä, joka ajallisesti kohdistui edellisvuotta enemmän toiselle vuosineljännekselle.
Oikaistu liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 4,7 milj. euroa (4,4 milj. euroa). Oikaistun liikevoiton kasvua tuki erityisesti se, että parhaiten menestyvät uudet palvelumme ovat pitkälle jalostettuja ja perustuvat omaan tietokantaamme. Toisaalta kiinteistötietopalveluiden liikevaihdon hyvä kasvu on aiheuttanut nousua tiedonhankintakuluihin.
Odotamme, että toisella vuosipuoliskolla lanseerattavat, päätöksentekoon ja uusasiakashankintaan liittyvät palvelumme vastaavat asiakasyritysten tarpeeseen digitalisoida omaa liiketoimintaansa. Näemme myös jatkossa merkittävän kysyntäpotentiaalin SaaS-tyyppisissä (Software as a Service) palveluissa, joiden tarjoamaa kehitämme edelleen. Esimerkiksi luottoriskien ja tuottojen tasapainotta-miseen tarkoitetun automatisoidun 3D Päätöspalvelun avulla yritykset pystyvät nopeasti ja kustan-nuksia säästäen tehostamaan riskienhallinnan, taloushallinnon ja myynnin prosessejaan.”
KESKEISET TUNNUSLUVUT
Tulos- ja kassavirtatunnusluvut Miljoonaa euroa |
1.4. – 30.6.2015 | 1.4. – 30.6.2014 | 1.1. – 30.6.2015 | 1.1. – 30.6.2014 | 1.1. – 31.12.2014 | |
Liikevaihto | 11,3 | 10,3 | 21,9 | 20,7 | 41,4 | |
Liikevaihdon kasvu, %1 | 9,7 | -2,1 | 5,6 | -2,5 | 0,1 | |
Käyttökate (EBITDA) | 4,9 | 4,8 | 7,6 | 10,0 | 19,7 | |
Liikevoitto (EBIT) | 4,4 | 4,3 | 6,5 | 9,0 | 17,6 | |
Oikaistu käyttökate2 | 5,3 | 4,9 | 10,1 | 10,1 | 20,6 | |
Oikaistu käyttökatemarginaali, %2 | 46,4 | 47,4 | 46,3 | 48,9 | 49,8 | |
Oikaistu liikevoitto2 | 4,7 | 4,4 | 9,0 | 9,1 | 18,6 | |
Oikaistu liikevoittomarginaali, %2 | 41,5 | 42,4 | 41,1 | 44,1 | 45,0 | |
Liikevaihto uusista tuotteista ja palveluista | 0,9 | 0,5 | 1,4 | 1,1 | 2,8 | |
Uusien tuotteiden ja palveluiden osuus liikevaihdosta, % | 8,2 | 5,2 | 6,6 | 5,3 | 6,7 | |
Liikevaihto jalostetuista palveluista | 7,0 | 5,8 | 13,1 | 11,6 | 23,2 | |
Jalostettujen palveluiden osuus liikevaihdosta, % | 61,3 | 56,5 | 59,7 | 56,2 | 56,1 | |
Vapaa kassavirta3 | 1,9 | 2,9 | 5,3 | 8,4 | 16,8 | |
Kassavirtasuhde, %3 | 39,3 | 61,2 | 69,0 | 84,7 | 85,3 | |
Taseen tunnusluvut Miljoonaa euroa |
1.4. – 30.6.2015 | 1.4. – 30.6.2014 | 1.1. – 30.6.2015 | 1.1. – 30.6.2014 | 1.1. – 31.12.2014 | |
Nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen, x4 | 2,7 | 9,8 | 2,8 | 9,5 | 3,0 | |
Nettovelkaantumisaste, %4 | 79,2 | neg. opo | 79,2 | neg. opo | 95,8 | |
Omavaraisuusaste, %4 | 48,8 | -53,4 | 48,8 | -53,4 | 46,7 | |
_____________________________________________________________________
1Liikevaihdon kasvu kausilta 1.4.-30.6.2014 ja 1.1.-30.6.2014 on laskettu vertaamalla kauden liikevaihtoa vuoden 2013 vastaavan ajanjakson liikevaihtoon.
2 Oikaistut tunnusluvut ovat kertaluonteisilla erillä oikaistuja tunnuslukuja. Kertaluonteisiin eriin on luettu Yhtiön entiselle omistajalle Investcorp:lle Yhtiön listautumiseen saakka maksetut hallinnointipalkkiot neuvontapalveluista, listautumiseen liittyvät kulut, henkilöstöannissa henkilöstön saaman alennuksen kuluvaikutus, laki- ja muiden neuvontapalveluiden palkkiot, erorahat sekä maksut vahingonkorvauksista. Kertaluonteiset erät olivat toisella vuosineljänneksellä 1.4.-30.6.2015 -0,3 milj. euroa, vertailukaudella 1.4.-30.6.2014 -0,1 milj. euroa, katsauskaudella 1.1.-30.6.2015 -2,5 milj. euroa, vertailukaudella 1.1.-30.6.2014 -0,2 milj. euroa ja tilikaudella 1.1.-31.12.2014 -1,0 milj. euroa.
3 Kertaluonteisten erien vaikutus vapaaseen kassavirtaan oli toisella vuosineljänneksellä 1.4.-30.6.2015 -1,4 milj. euroa, vertailukaudella 1.4.-30.6.2014 -0,0 milj. euroa, katsauskaudella 1.1.-30.6.2015 -2,8 milj. euroa, vertailukaudella 1.1.-30.6.2014 -0,1 milj. euroa ja tilikaudella 1.1.-31.12.2014 -0,3 milj. euroa.
4 Tunnusluvut toiselta vuosineljännekseltä 1.4.-30.6.2015 ja katsauskaudelta 1.1.-30.6.2015 eivät ole vertailukelpoisia kausilta 1.4.-30.6.2014 ja 1.1.-30.6.2014 esitettyjen lukujen kanssa johtuen Yhtiön loppuvuonna 2014 toteuttamasta pääomarakenteen muutoksesta ja velkojen uudelleenrahoituksesta.
LIIKETOIMINTA LYHYESTI
Asiakastieto Group Oyj (”Yhtiö”) on suomalainen julkinen osakeyhtiö ja Asiakastieto Groupin (”Asiakastieto Group” tai ”Konserni”) emoyhtiö. Suomen Asiakastieto Oy on konsernin liiketoimintaa harjoittava yhtiö.
Asiakastieto Group on yksi Suomen johtavista yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajista. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään pääasiallisesti riskienhallinnassa, taloushallinnossa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Konserni palvelee useita toimialoja, joista suurimpiin kuuluvat rahoitus- ja pankkitoiminta, vakuutus, telekommunikaatio sekä tukku- ja vähittäiskauppa.
Konsernin palvelutarjonta perustuu kattavaan tietokantaan, johon kerätään dataa useista julkisista tietolähteistä sekä Konsernin omien tiedonhankintakanavien kautta. Tietokantaan pohjautuen Konserni tuottaa palveluita yksittäisistä raporteista kehittyneisiin riskienhallintaratkaisuihin.
Konsernin tuotteet ja palvelut jaetaan neljään eri tuotealueeseen:
|
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Asiakastieto Group odottaa koko vuoden liikevaihtonsa vuonna 2015 kasvavan vuoteen 2014 verrattuna.
Tulevaisuuden näkymiä koskevat riskit liittyvät muun muassa Suomen talouden ja Konsernin liiketoiminnan kehitykseen. Liiketoimintaan liittyvistä riskeistä merkittävimpiä ovat riskit, jotka liittyvät tuote- ja palvelukehityksen onnistumiseen, uusien tuotteiden ja palveluiden markkinoille tuomiseen ja merkittävien asiakkuuksien kilpailuttamiseen ja menettämiseen.
Asiakastieto Groupin liiketoiminnan riskit on kuvattu yksityiskohtaisesti Yhtiön sijoittajasivuilla osoitteessa: investors.asiakastieto.fi
Helsingissä 18. elokuuta 2015
ASIAKASTIETO GROUP OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
Jukka Ruuska
toimitusjohtaja
Asiakastieto Group Oyj
puh. +358 10 270 7111
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
keskeiset tiedotusvälineet
investors.asiakastieto.fi
Asiakastieto Group_Osavuosikatsaus_Q2_2015
—
This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Asiakastieto Group Oyj via Globenewswire
HUG#1946006