ASIAKASTIETO GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.4.2015, KLO 18.30
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Singaporeen tai Yhdysvaltoihin tai missään muussa maassa, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista.
Lisäosakeoption käyttö täysimääräisesti ja Asiakastiedon osakkeen vakauttamistoimenpiteet
Asiakastieto Group Oyj:n (”Asiakastieto”) listautumisen yhteydessä järjestetyn osakemyynnin ja henkilöstöannin pääjärjestäjä Danske Bank A/S:n Helsingin sivuliike(” Danske Bank”) on tänään järjestäjien puolesta päättänyt käyttää AKT Holdings S.à r.l.:n (”AKT Holdings”) järjestäjille Danske Bankille ja Pohjola Pankki Oyj:lle myöntämän lisäosakeoption kokonaisuudessaan ostamalla AKT Holdingsilta 1 725 000 Asiakastiedon osaketta. Samassa yhteydessä Danske Bank palauttaa osakemyyntiin liittyvän osakelainaussopimuksen perusteella lainaamansa osakkeet AKT Holdings:lle.
AKT Holdings on myynyt osakemyynnissä lisäosakeoptio mukaan luettuna yhteensä 13 225 000 Asiakastiedon osaketta. AKT Holdings omistaa lisäosakeoption käsittämien osakkeiden myynnin jälkeen 1 775 000 Asiakastiedon osaketta, mikä vastaa noin 11,8 prosenttia Asiakastiedon kaikista osakkeista.
Danske Bank on suorittanut vakauttamistoimenpiteitä Asiakastiedon osakkeella. Vakauttamista suoritettiin 9.4.2015 ostamalla 182 osaketta hintaan 14,75 euroa osakkeelta.
Vakauttamisaika on tänään päättynyt, eikä vakauttamistoimenpiteitä enää suoriteta.
Asiakastieto Group Oyj
Lisätietoja antaa
Jukka Ruuska, toimitusjohtaja, Asiakastieto Group Oyj, Puh. +358 10 270 7111
Asiakastieto lyhyesti
Asiakastieto on yksi Suomen johtavista yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajista. Yhtiön tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Yhtiö on näkemyksensä mukaan Suomessa markkinajohtaja luottotietopalveluissa liikevaihdolla mitattuna. Yhtiö toimii lisäksi yritys- ja kuluttajatietopalveluiden sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluiden markkinoilla Suomessa. Yhtiöllä on noin 13 000 sopimusasiakasta, ja sen suurimpiin asiakkaisiin kuuluu rahoituslaitoksia, vakuutusyhtiöitä, teleoperaattoreita sekä tukku- ja vähittäiskaupan yrityksiä. Vuonna 2014 Yhtiön liikevaihto oli 41,4 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto oli 18,6 miljoonaa euroa, eli 45,0 prosenttia liikevaihdosta. Vuoden 2014 lopussa Yhtiöllä oli 148 työntekijää.
Lisätietoa Asiakastiedosta saa Yhtiön verkkosivuilta www.asiakastieto.fi.
Vastuunrajoitus
Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Singaporeen tai Yhdysvaltoihin. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.
Tämä ei ole esite vaan ilmoitus. Sijoittajien ei tule merkitä eikä ostaa arvopapereita eikä tehdä sijoituspäätöksiä mihinkään muuhun kuin Yhtiön laatimaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Esite on saatavilla Yhtiön internetsivuilla tietyin rajoituksin.
Tätä asiakirjaa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä asiakirja viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.
Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä tässä asiakirjassa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain mukaisesti, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.
Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin ”Relevantti jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella Relevantissa jäsenvaltiossa tehtyjen Esitedirektiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu ”Esitedirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu ”2010 Muutosdirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.
Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Iso-Britanniassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”asiaankuuluvat tahot”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.
Tämä asiakirja voi sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin liittyy riskejä, epävarmuustekijöitä sekä muita tekijöitä, joista monet ovat Yhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ja jotka voivat aiheuttaa sen, että todelliset tulokset olennaisesti poikkeavat näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa ennakoiduista. Tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät lausumia koskien Yhtiön osinkopolitiikkaa, taloudellisia tavoitteita, suunnitelmia, tavoitteita, tulevaisuuden tapahtumia, suorituksia ja/tai muuta tietoa, joka ei ole historiallista tietoa. Yhtiö ei sitoudu julkisesti päivittämään tai arvioimaan uudelleen mitään tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella, ellei laista muuta johdu.
Danske Bank A/S:n Helsingin sivukonttori ja Pohjola Pankki Oyj (”Järjestäjät”) ja N M Rothschild & Sons Limited (”Rothschild”), toimivat yksinomaan Yhtiön ja myyjien eikä minkään muun tahon puolesta listautumisen yhteydessä eivätkä ne ole vastuussa asiakassuojan, jonka ne tarjoavat Järjestäjien tai Rothschildin asiakkaille, järjestämisestä tai neuvonnan antamisesta kenellekään muille henkilöille koskien tässä asiakirjassa tarkoitettua listautumista, mitään muuta transaktiota, asiaa tai järjestelyä.
Järjestäjät ja mikä tahansa niiden kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö voivat listautumisen yhteydessä sijoittajina omaan lukuunsa toimiessaan merkitä tai ostaa arvopapereita ja tässä ominaisuudessa pitää hallussaan, ostaa, myydä, tarjoutua myymään tai muutoin käydä kauppaa omaan lukuunsa tällaisilla arvopapereilla tai muilla Yhtiön arvopapereilla tai niihin liittyvillä sijoituksilla listautumiseen liittyen tai muutoin. Tämän mukaisesti viittaukset arvopapereihin, joita lasketaan liikkeeseen, tarjotaan, merkitään, saadaan, sijoitetaan tai joilla muutoin käydään kauppaa, tulee katsoa sisältävän Järjestäjille tai mille tahansa samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle tehtävän liikkeeseenlaskun tai tarjouksen tai näiden suorittaman merkinnän, hankinnan, sijoituksen tai kaupankäynnin niiden toimiessa sijoittajina omaan lukuunsa. Järjestäjät eivät julkista mitään tällaisia sijoituksia tai transaktioita muutoin kuin siinä laajuudessa, mitä lakisääteiset velvollisuudet edellyttävät.
Järjestäjät, Rothschild tai kukaan niiden hallituksen jäsenistä, johtajista/toimihenkilöistä, työntekijöistä, lähipiiritahoista, neuvonantajista tai edustajista ei ota minkäänlaista vastuuta tai anna mitään nimenomaisia tai epäsuoria takuita tai vakuutuksia tässä asiakirjassa olevan tiedon totuudenmukaisuuteen, täsmällisyyteen tai täydellisyyteen liittyen (tai liittyen siihen, onko mitään tietoa jätetty pois asiakirjasta) tai mihin tahansa Yhtiöön, sen osakkeenomistajiin, tytäryhtiöihin tai osakkuusyhtiöihin liittyvään kirjallisessa, suullisessa, visuaalisessa tai sähköisessä muodossa annettuun ja miten tahansa välitettyyn ja saatavilla olevaan tietoon liittyen tai mihin tahansa tämän asiakirjan tai sen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin sen yhteydessä miten tahansa syntyvään vahinkoon liittyen.
—
This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Asiakastieto Group Oyj via Globenewswire
HUG#1914731