Investor relations pages are avaliable in both, Finnish and English.
Sijoittajasivut ovat saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Please select language
Valitse kieli

Asiakastieto Group Oyj tarkentaa tulevaisuuden näkymiään liikevaihdostaan ja -voitostaan

ASIAKASTIETO GROUP OYJ, PÖRSSITIEDOTE 12.4.2016 KLO 14.00

Asiakastieto Group Oyj tarkentaa tulevaisuuden näkymiään liikevaihdostaan ja -voitostaan

Asiakastieto Groupin liikevaihto on vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana noussut aikaisemmin ennustettua nopeammin ollen 13,6 %. Asiakastieto Group on aikaisemmin tulevaisuuden näkymissään kertonut odottavansa liikevaihdon kasvavan samassa tahdissa kuin vuonna 2015 (5,6 %). Kasvu johtuu ennen kaikkea uusien palveluiden hyvästä kasvusta sekä volyymin kasvusta.

Liikevaihdon kasvun odotetaan ylittävän vuositasolla viime vuoden tason. Ennakoitua nopeampi liikevaihdon kasvu tulee heijastumaan positiivisesti yhtiön kannattavuuteen.

Liikevoiton odotetaan kasvavan aikaisemmin ilmoittua enemmän. Asiakastieto Group on aikaisemmin ilmoittanut odottavansa liikevoiton 2016 kasvavan hieman edellisvuodesta.

Asiakastieto Group julkistaa vuoden 2016 ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsauksen 4.5.2016.

ASIAKASTIETO GROUP OYJ

Lisätietoja:
Jukka Ruuska
toimitusjohtaja
puh. +358 10 270 7111

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
keskeiset tiedotusvälineet
investors.asiakastieto.fi

Asiakastieto Group on yksi Suomen johtavista yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajista. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, taloushallinnossa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Konsernilla on noin 13 000 sopimusasiakasta ja se palvelee useita toimialoja, joista suurimpiin kuuluvat rahoitus- ja pankkitoiminta, tukku- ja vähittäiskauppa sekä asiantuntijapalveluyritykset. Vuonna 2015 Konsernin liikevaihto oli 43,7 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli vuoden 2015 lopussa 152. Asiakastieto Groupin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä kaupankäyntitunnuksella ATG1V. Lisätietoa Asiakastieto Groupista saa verkkosivuilta www.asiakastieto.fi


This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Asiakastieto Group Oyj via Globenewswire

HUG#2002769