ASIAKASTIETO GROUP OYJ, PÖRSSITIEDOTE 27.6.2019 KLO 09.00
Muutos Asiakastieto Groupin johtoryhmässä
Asiakastieto Groupin varatoimitusjohtaja Anders Hugosson jättää tehtävänsä 31.01.2020. Hän tulee lopettamaan myös UC Groupin toimitusjohtajan tehtävässä, jossa hän on ollut vuodesta 2007.
”Haluan kiittää Andersia hänen hyvästä työstään ja merkittävästä panoksestaan, jota hän on tehnyt sekä UC Groupissa että Asiakastieto Groupissa. Hän on tehnyt merkittävän matkan yhdessä UC Groupin kanssa viimeisen vuosikymmenen aikana. Hänellä on ollut viimeisen vuoden aikana tärkeä rooli yhdistettäessä Asiakastietoa ja UC:ta sekä Proff yhtiön hankinnassa”, sanoo Asiakastieto Groupin toimitusjohtaja Jukka Ruuska.
“Asiakastieto on hieno yhtiö pätevine ja erinomaisine työntekijöineen, jotka ovat sitoutuneet yhtiön antamaan panoksensa yhtiön kehittämiseen. On ollut todellinen etuoikeus työskennellä tässä bisneksessä yli vuosikymmen. Minulla on ollut 12 loistavaa vuotta UC Groupissa”, sanoa Anders Hugosson, Asiakastieto Groupin varatoimitusjohtaja.
Anders Hugosson ei ole Asiakastiedon johtoryhmän jäsen 1.10.2019 lähtien.
ASIAKASTIETO GROUP OYJ
Lisätietoja:
Jukka Ruuska
toimitusjohtaja
Puh. +358 10 270 7111
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.asiakastieto.fi
Asiakastieto Group on yksi Pohjoismaiden johtavista digitaalisten yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajista. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, taloushallinnossa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Yhtiöbrändimme Suomen markkinoilla on Suomen Asiakastieto ja Ruotsissa UC. Vuoden 2018 pro forma -liikevaihtomme oli 134 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli noin 450. Konserni palvelee useita toimialoja, joista suurimpiin kuuluvat rahoitus- ja pankkitoiminta, tukku- ja vähittäiskauppa sekä asiantuntijapalveluyritykset. Asiakastieto Group on listattu Nasdaq Helsinkiin kaupankäyntitunnuksella ATG1V. Lisätietoa Asiakastieto Groupista saa verkkosivuilta www.asiakastieto.fi ja www.uc.se.