ASIAKASTIETO GROUP OYJ, SISÄPIIRITIETO 8.5.2020 KLO 10.45
Asiakastieto Group Oyj:n uusi varojenjakoehdotus
Johtuen COVID-19 -pandemian aiheuttamasta poikkeuksellisesta tilanteesta ja sen vaikutuksista liiketoiminnan edellytyksiin, Asiakastieto Group Oyj:n hallitus on päättänyt muuttaa aiemmin 11.2.2020 varsinaiselle yhtiökokoukselle julkaisemaansa varojenjakoehdotusta. Alkuperäinen varojenjakoehdotus oli 0,95 euroa osakkeelta.
Hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2019 kertyneet voittovarat jätetään kokonaisuudessaan yhtiön kertyneisiin voittovaroihin ja että pääomanpalautusta maksetaan 0,61 euroa osakkeelta yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta (yhteensä 14 644 307,21 euroa perustuen yhtiön rekisteröityyn kokonaisosakemäärään ehdotuksen tekohetkellä); määrä vastaa puolta yhtiön tilikauden voitosta. Pääomanpalautus sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta maksetaan osakkeenomistajalle, joka maksun täsmäytyspäivänä on merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa hallituksen harkintansa mukaan päättämään varojenjaosta osakkeenomistajille pääomanpalautuksena, yhteensä enintään 0,34 euroa osakkeelta (yhteensä 8 162 400,74 euroa perustuen yhtiön rekisteröityyn kokonaisosakemäärään ehdotuksen tekohetkellä) yhtiön sijoitetun vapaan pääoman rahastosta. Varat jaettaisiin myöhempänä ajankohtana, jolloin olisi mahdollista tehdä luotettavampi arvio COVID-19 -pandemian vaikutuksista Asiakastieto Group Oyj:n liiketoimintaan ja maksuvalmiuteen. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2021 asti. Hallitus voi myös päättää jättää tämän valtuutuksen käyttämättä. Hallitus ehdottaa, että valtuutus sisältäisi myös hallitukselle oikeuden päättää kaikista muista pääomanpalautukseen liittyvistä ehdoista.
ASIAKASTIETO GROUP OYJ
Lisätietoja:
Juuso Jokela
Legal Counsel
puh. 010 270 7403
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.asiakastieto.fi
Asiakastieto Group on yksi Pohjoismaiden johtavista digitaalisten yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajista. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, taloushallinnossa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Yhtiöbrändimme Suomen markkinoilla on Suomen Asiakastieto ja Ruotsissa UC. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli 146 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli noin 420. Konserni palvelee useita toimialoja, joista suurimpiin kuuluvat rahoitus- ja pankkitoiminta, tukku- ja vähittäiskauppa sekä asiantuntijapalveluyritykset. Asiakastieto Group on listattu Nasdaq Helsinkiin kaupankäyntitunnuksella ATG1V. Lisätietoa Asiakastieto Groupista saa verkkosivuilta www.asiakastieto.fi ja www.uc.se.